Hei taas!

Kevät alkaa olla jo pitkällä ja pyöräilykautta odotetaan. Potkuria ollaan vedetty viimeksi pari viikkoa takaperin. Nyt on päästy käymään jälleen metsässä kirmailemassa. On ollut tosi kivaa, kun hankikaan ei ole upottanut.

Maaliskuun puolessa välissä, eräänä lauantaina emäntä laittoi minut autoon ja sen verran tiesin, ettei me näyttelyyn ainakaan oltu menossa. Sen päättelin siitä, ettei minua oltu harjattu edellisenä iltana, emännällä oli ulkoiluvaatteet ja mukaan otettiin minun kuormavaljaat. Otso jäi kotiin luun kimppuun. Koska olin epävarma määränpäästä, ulvoin autossa.

Ajettiin parilla pysähdyksellä Utajärvelle. Paikan päällä oli muitakin malamuutteja. Ensin emäntä kävelytti minua ja kävi näyttämässä papereitani erään auton luona. Hetken päästä minut talutettiin yhden koivun juurelle ja nostettiin ilmaan. Vähän se minua pelotti, mutta rauhoituin, kun sain jalat taas maan kamaralle. Sitten puettiin kuormavaljaat. Hetken päästä emäntä talutti minut kummallisen reen eteen ja kiinnitti sen valjaisiini. Sitten hän antoi vetokäskyn, mutta kävin varmuuden vuoksi haistamassa sitä rekeä ensin. Vetomatka ei ollut pitkä ja taas odoteltiin hetki, ennen kuin jälleen sain sen reen vedettäväksi. Neljännellä kerralla kävin kysymässä emännältä, että onko hän ihan tosissaan, että minun pitää vetää taas se reki sinne vähän matkan päähän, kun se tuntui jo painavammalta. Emäntä oli tosissaan eikä olisi hiljentynyt, ennen kuin yritin. Tämän vedon jälkeen lopetimme ja sain mennä autoon odottamaan.

Kävimme Nallen kanssa 14.3. Utajärvellä kuormanvetokokeessa. Odotukseni eivät olleet suuret, koska käsitykseni oli, ettei monikaan ensikertalainen sitä hyväksytysti suorita. Kotona oltiin harjoiteltu kaksi edellistä viikkoa säännöllisesti pihalla ja pihatiellä lastatulla ahkiolla. Edellisellä viikolla ei muuta tehtykään kuin kuormanvetoa Nallen kanssa. Jännitin, että olisiko Nalle saanut tarpeekseen kuormanvedosta tuossa harjottelussa. Punnitus jännitti myös, ei ainoastaan Nallen paino vaan myös miten se sen ottaa. Painoksi arvioitiin jo kotona noin 50 kg ja ruoka-annosta oli pienennetty. Silti se oli hiukan tuhtissa kunnossa ja vaaka näytti 52,5 kg. Täten sen hyväksyttyyn suoritukseen piti vetää aloituspainon lisäksi 265 kg. Aloituspainoilla Nalle oudoksu rekeä, koska kotona oltiin harjoiteltu ahkiolla, mutta sain sen yllätyksekseni sen vetämään ja sehän liikkui todella kevyesti. Seuraavaksi muistaakseni kokeiltiin hyväksyttyä suoritusta ja vielä se reki vähän oudoksutti, mutta Nalle vetäisi sen jälleen liikkeelle kevyesti. Tämän jälkeen oli sitten aivan sama minkä verran se veti, kunhan suoritukset oli hyväksyttyjä eli ajan sisällä suoritettuja. Seuraava kuorman paino oli 350 kg ja se meni mallikkaasti, eli Nalle jäi reen eteen odottamaan käskyä ja veti sen maaliin asti. 405 kg ei enää liikkunutkaan pelkästään kevyesti valjaisiin nojaamalla, joten siitä "keskusteltiin". Nalle lähti yrittämään vetoa heti käskystä, mutta kun reki ei heti liikahtanut se tuli minun eteen istumaan, kuin kysyen, että "ootko ihan tosissas". Muistan sille sanoneeni, että "kyllä sie jaksat" ja käskin eteen vetämään ja niin se sen veti, tosin pysähtyi maalissa odottamaan, että reki tulee yli maaliviivan. :-D Näin sen kertoimeksi tuli 7,7 ja sijoitus oli 10. Ensi vuonna uudestaan ja Otsokin saa luvan olla yrittämässä. Kiitos Susannalle matkaseurasta ja kuvista!

Kuormanvetokokeen jälkeen emäntä juoksutti minua ensimmäisen viikon joka toinen päivä ja toisen viikon jopa 4 peräkkäistä päivää 12 kilometrin lenkkejä. Ruoan annoskoko säilyi pienenä. Emäntä vaati minua ravaamaan koko matkan. Lisäksi hän kokeili kylkiäni päivittäin. Syykin selvisi, kun perjantaina sekä minut että Otso harjattiin sekä Janica tuli meille. Lauantaina matkattiin sitten Kemijärvelle näyttelyyn. Vissiin meni taas hyvin, kun koko päivä siellä oltiin.

28.3. kävimme vuorostaan näyttelyssä. Kummatkin koirat oli ilmoitettu ja molemmat osallistui. Otso sai kunnian olla ensimmäinen kehässä. Näin tuomarin ilmeestä, että Otso ei ole hänen makuunsa ja minua alkoi huvittaa, kun tuomari mietti miten sanoisi asian nätisti. "Se on korkea ja liian lyhyt selkäinen, jolloin sen mittasuhteet kärsii. Se on liian neliömäinen." Korkeideksi hän sai Otsolle 70 cm. Kehä oli sen kokoinen, että Otsoa olisi voinut juoksuttaa kaksikin kierrosta, että sen liikkeet olisivat tulleet kunnolla esiin. Toisekseen Otsoa kiinnosti enemän toiset koirat kuin minä ja minun makupalat, joten se välillä seisoikin miten sattuu ja minua ei juurikaan huvittanut sen asentoa korjata sen tuomarin alustuksen jälkeen. Laatumaininnaksi se sai kuitenkin hyvä eli sinisen nauhan. Itsekseni mietin, että saapas nähdä mitä tämä tuomari Nallesta sanoo, kun ei se ainakaan pienempi ole.

Ensinnäkin Nalle oli mittauksessa 68 cm eli muka 2 cm matalampi. No tuomari kirjautti Nallen väristä "tumma riistanväri", joka ei tietääkseni ole virallinen malamuuttien väri. Hampaita katsoessaan, hän mainitsi, että "tässä edessä on kaksi paria tasapurennassa", joten ajattelin, että ei varmaan EH:ta parempaa saa. No seuraavaksi tuomari käski lähteä liikkeelle, mutta kun olin lähdössä, hän nostikin Nallea rinnasta. Mitähän lienee kokeillut... sitten vasta päästiin ravaamaan. Nalle yllätti jälleen: se sai laatumaininnan erinomainen, eli vaaleanpunainen nauha. Paras uros kisassa, arvelin, että ei varmaan meidän "läskipossu" pärjää, mutta sepäs olikin tuomarin mielestä komein kolmesta uroksesta. Parhaaksi nartuksi valittiin "poikien" Jade-sisar, jonka kanssa Nalle kilpaili rotunsa paras-kisassa. Nalle tuli yllättäen ROP:ksi ja täten jäimme odottamaan ryhmäkehän alkua. Tuossa vaiheessa tuntui aika hyvältä eikä lainkaan turhalta se Nallen juoksuttaminen ennen näyttelyä kuormanvetokokeen jälkeen. Aikaa oli reilusti, joten vietimme aikaa kylillä ja kyläillessä. Ryhmäkehässä ei sitten sijoitusta tullut.

Sunnuntaina kävimme vetämässä emäntää ja Janicaa reellä isännän hiihtäessä. Menimme moottorikelkka uraa. Minä sain olla johtajana ja Otso pyöräkoirana. Saavuimme eräälle tuvalle, jonka pihassa olimme nuotiolla hetken ja makkarat paistettiin. Paluu matkaksi emäntä laittoi Otson johtajaksi ja minut pyöräkoiraksi. Niin kauan meni hyvin, kunnes isäntä hiihti uralta syrjään kuvatakseen meitä - Otso veti minut mukanaan sivuun uralta ja liinatkin meni sekaisin. Emäntä vaihtoi meidän paikkaa ja menimme jälleen minun johtamana jonkin matkaa. Emäntä ei antanut periksi vaan vaihtoi meidät vielä kerran ja nyt saavuimme loppumatkan aina autolle asti Otson johtamana jopa pysyen uralla.

Tuo kumman laittaa johtajaksi ja kumman pyöräkoiraksi onkin mielenkiintoista. Otso olisi nopeutensa puolesta parempi johtaja, mutta kun se välillä vetää kaiken Nallea myöden sivu-uralle niin halutessaan. Nalle puolestaan tietää mitä siellä reen edessä tehdään ja sille tuo kuormanvetokoe oli tässä asiassa jopa hyödyksi, mutta Otso välillä nopeampana vetää yksinään rekeä ja Nallen liina löystyy. Rinnakkain en ole niillä nyt vedättänytkään, koska se menee ainakin Otsolla hölmöilyksi ja se näykkii Nallen etujalkoja kielloista huolimatta. Lisäksi Otso vetää koko ajan uran reunalla ja samalla pyöräkoirana rekeäkin sivuun, kun taas Nalle vetää uran keskellä, jolloin rekeä tarvii ohjata vähemmän. Yksinään vetäessäänkin Nalle kulkee enimmäkseen vedettävän edessä, kun puolestaan Otso sinkoilee puolelta toiselle tai tekee äkkipysähdyksiä. Otsolle olen antanut vielä mennä nuoruuden piikkiin ja kehunut hyvistä suorituksista. Sen vetotekniikkaa olen ihaillut, koska siltä löytyy voimaa niin halutessaan, mutta itsevarmuutta se kaipaa vielä, koska liikkeelle lähdössä se jää odottamaan apua. :-)

Hei taas kaikille! Talvikelit ja vetoharjoitukset on jatkuneet. Rekeä ollaan käyty vetämässä Otson kanssa pari kertaa vaihtelevalla menestyksellä. Erikseen ollaan vedetty enemmänkin: potkuria tai hiihtäjää. Onpa emäntä käynyt muutaman kerran mulla vedättämässä yksinkin rekeä. On kuulunut perustelevan isännälle, että voimaharjoitteluna. Lisäksi mulla on alettu vedättämään painavaksi lastattua ahkiota kuormavaljailla pihalla ja pihatiellä. Pari kertaa ollaan käyty myös vapaana kirmailemassa metsässä. Pihalla ollaan myös painittu. Eräänä iltana hermostuin Otsolle leikin muututtua liian rajuksi ja meille tuli rähäkkä, josta mulle tuli kulmahampaan reikiä, mutta Otso oli säilynyt ehjin nahoin. Seuraavalla reen vetokerralla "maksoin takaisin".

Juu, ollaan keskitytty lähinnä vetoharjoitteluun. Yhdellä reki ajelulla koirat ottivat yhteen eli siis tappelivat – vajaa viikko pihalla tapahtuneen kohtauksen jälkeen. Tilanne oli sellainen, että mentiin ensin lingottua tietä ja lingottu osuus jatkui vasemmalle haarautuvalla tiellä, mutta koirat halusivat mennä suoraan jonkun kävelemää polkua. Ilmeisesti sillä polulla oli jokin kiinnostava haju, kun Otson aloitteesta lähtivät laukalle. Ne olivat lisäksi ensimmäistä kertaa seisingillä pannoista toisissaan. Nalle varmaan hermostui, kun sen näkökulmasta Otso nyki sitä sivulle ja se sen aloitti. Onneksi oltiin kumpikin kyydissä, että saatiin ne erotettua. Sain seisingin irrotettua Nallen pannasta ja Sami sai Otson irti liinasta. Rauhoitimme tilanteen ja käänsin Nallen kanssa reen takaisin lingotulle tielle, jonne Sami oli Otsonkin jo taluttanut. Teimme vahinkotutkimukset, mutta kummastakaan ei löytynyt suurempia vuotoja.

Koska koirat eivät enää tuntuneet olevan kiihkoisia, laitoimme Otson takaisin liinaan ja seisingin kiinni. Menimme sitä lingottua vasemmalle kääntyvää tietä niin pitkälle kuin pääsi. Siellä näin Nallen etujalassa verta, mutta tarkempi tutkimus osoitti sen tulleen muualta vain karvoihin. Tein sitten Otsolle tarkemman syynin ja sillä oli kulmahampaan reikä poskessa. Loppu sujui hyvin, vaikka jouduttiinkin kohtaamaan hevonen, mutta ehdittiin irrottaa koirat seisingistä ja pideltyä ne paikallaan, jotta hevonen kuskeineen pääsi ohi.

Aiemmasta yhteenotosta Nallelle tuli reikä silmän yläpuolelle, silmien väliin sekä pari kummallekin puolelle huuliin, mutta Otsossa ei ollut yhtään reiän reikää. Tuolloin ne lopettivat heti käskystä. Tuon rekiajelulla tapahtuneen kohtauksen jälkeen Otso on ollut kunnioittavampi Nallea kohtaan. Parin päivän päästä käytiin uudelleen pikku lenkki ilman seisinkiä ja kaikille jäi positiivinen mieli.

Nallelle on nyt myös harjoiteltu kuormanvetoa. On sille takakäskyä ja paikalla oloa sekä pysäytystä harjoiteltu normilenkkien yhteydessä, mutta nyt vasta taakan kanssa. Tulipa tuo ilmoitettua yhteen kokeeseenkin... saa nähdä miten käy.

Otso kävi viime kuun 11. päivä Oulussa. Kertokoot emäntä siitä sitten tarkemmin. Minä vietin sen päivän kotona luun kanssa. >:o) Näyttelyrintamalla on ollut hiljaista; ei edes mätsäreissä ole käyty.

Otso tosiaan kävi 11.2. Oulussa silmäpeilauksessa sekä lonkka- että kyynärkuvauksissa. Silmät oli terveet ja tänään tuli kuvien lausunnot ja TERVE POIKA!!! :-D Niin vähän arvelinkin jo ennen kuin näin kuvat, kun sellainen energinen liikkuja Otso on ollut koko ajan ja se ei ole yhtään epäröinyt käyttää voimaa valjaissakaan halutessaan jotain hajua tutkimaan. Nyt kuvauksen jälkeen olen siltäkin uskaltanut vaatia enemmän vetolenkillä. :-) Seuraava huolen aihe onkin saada se pysymään takapihan aidan takana: se huomasi tässä yhtenä iltana, että verkko antaa periksi, kun sitä painaa tassulla. Kun lumet sulaa, vaihtuu tuo metrin korkea verkko korkeampaan.

Tehdäänpäs poikkeus heti tähän päivityssääntöön. >;o) Kerran olemme vetäneet potkuria jo rinnakkain. Emäntä kertokoot miten se meni. Reessä kuulema jarru kaipaa vielä huoltamista. Koirahiihtoa ovat isäntäväki harrastaneet omaksi huvikseen myös. Yleensä minä Otso vedän isäntää ja Nalle puolestaan vetää emäntää. Minä olen kuulema liian vauhdikas emännän makuun. Tässä eräänä päivänä emäntä halusi mennä suksilla mun kanssa, mutta vaihtoi sitten tilaisuuden tullen lönkyttelevään Nalleen.

Koirien yhteistyö vierekkäin meni yllättävän hyvin. Otsokaan ei pahemmin näykkinyt Nallea. Tiellä menivät ok, mutta kun käännyttiin moottorikelkan uralle, ei oikein meinannut suunnasta tulla selvyyttä ja Nalle alkoi jättäytymään Otson taakse, joten vaihdoin jälleen eripituiset liinat ja taas mentiin samaan suuntaan.

Perjantaina 9.1. kävimme päivällä vetolenkillä. Emäntä Nallen kanssa potkurilla ja isäntä mun kanssa suksilla. Me isännän kanssa menimme menojamme ja oli kuulema Nallestakin löytynyt jarruton ja ohjautumaton vaihde. Emäntä oli jopa pudonnut kyydistä. Jonkin ajan kuluttua minä pääsin potkurin eteen ja Nalle vetämään isäntää. Mutta kun emännän mielestä meno alkoi mulle olla liian raskasta hän otti Nallen ja minä pääsin vetämään isäntää. Lenkin jälkeen emäntä harjasi meidät.

Menimme eräille niityille moottorikelkkauraa, joka kulkee hieman alamäkeen ennen niittyjä. Niityillä Otso ja isäntänsä seurasivat uraa, joka kääntyy heti niityillä 90 astetta oikealle. Nalle lähti täyttä laukkaa heidän peräänsä ja potkuri oli valmiiksi huonolla kaltevalla uralla, joten en saanut jalkaa siirrettyä jarrulle. Näin, että yksi urista meni suoraan ja yritin saada Nallea menemään sille, mutta sepä päätti myös kääntyä sen 90 astetta oikealle. Siinä vaiheessa mulla petti tasapaino ja potkuri kaatui. Ei siinä auttanut muu kuin irrottaa otteensa ja toivoa, ettei jalakset osu. Hetken aikaa näin niin sanotusti tähtiä. Nalle ei onneksi pitkälle yksinään mennyt vaan jäi odottamaan, mutta se veijari käveli vähän matkaa eteen päin, kun olin saamaisillani potkurista jälleen kiinni. Onneksi en kuitenkaan omia tai Nallen raajoja katkonut.

Illalla isännän veljen tyttö tuli meille. Isäntäväki lähti jonnekin vieraansa kanssa ja tulivat toisenkin vieraan kanssa noin parin tunnin päästä. "Luna" neiti tuli meille kylään. Ensin se kävi meitä varovasti meidän emännän kanssa haistamassa tarhojen ulkopuolelta ja sen jälkeen emäntä vei sen takapihalle. Seuraavaksi minä Otso pääsin leikkimään ja kiusaamaan Lunaa. Sillä aikaa Nalle huuteli omassa tarhassaan. Puolen tunnin kuluttua emäntä vei minut tarhaani ja päästi Nallen leikkimään Lunan kanssa. Minä yritin pitää ääntä itsestäni, koska olisin halunnut nähdä mitä Nalle ja Luna pihalla puuhaavat. Jonkin ajan päästä Luna tuli Nallen tarhaan. Neidille ei ilmeisesti tarha kelvannut, koska huuteli ja minähän yritin vastailla. Puolen yön aikaan sitten emäntä haki Lunan sisälle ja toi Nallen naapuriini. Mitäs me pojat, laitoimme nukkumaan.

Ei me kauaa ehditty nukkumaan. Emäntä herätti meidät kahdelta aamuyöstä hakemaan jauheliha-annokset. Parin tunnin kuluttua isäntäväki tulivat ulos kummankin vieraansa kanssa. Silloin mekin Nallen kanssa muistettiin, että Lunakin on meillä. Isäntä antoi Nallelle hirven kinnerluun ja otti minut tarhasta. Mulla oli kiire Lunan luo, mutta en kauaa saanut Lunaa härnätä, kun piti autoon nousta. Luna tuli viereiseen Nallen kuljetushäkkiin. Parin pysähdyksen jälkeen saavuimme ensin Ouluun. Oulusta otimme kyytiin emännän siskon ja matkamme jatkui. Jonkin ajan päästä pääsimme Lunan kanssa käymään jaloittelemassa. Vielä hetki autossa ja olimme laajalla parkkialueella, jossa oli muitakin koiria. Olimme kuulema Kajaanissa. Menimme sisälle suureen halliin. Siellä oli paljon eri rotuisia koiria. Kävimme vielä kerran ulkona ja sen jälkeen emäntä harjasi minut ja Lunan ja laittoi näyttelypannat ja -hihnat sekä kävi vähän juoksuttamassa kumpaakin. Ensin kehään menin minä parin muun nuoren uroksen kanssa. Hiukan minun piti muita varoitella pysymään erossa omasta nartustani. Kolmen kehässä käynnin jälkeen emäntä keskittyi Lunaan ja minä protestoin tylsyyttäni isännälle. Malamuuttikehän päätyttyä poistuimme autolle ja isäntäväki ja ihmisvieraat menivät syömään. Me Lunan kanssa nukuttiin sillä välin. Oulussa ihmiset kävivät parissa kaupassa ja veivät emännän siskon kotiinsa ja lähdimme kotimatkalle. Oulun pohjois-puolella pääsimme vielä käymään Lunan kanssa jaloittelemassa. Seuraava pysähdys olikin Lunan kotona. Nyt minä sain jälleen kiusata vähän Lunaa. Kotiin oli tylsempää tulla, kun täällä ei odottanut meitä muu kuin Nalle.

Hyvää alkanutta uutta vuotta! Tästä näyttää tulevan tapa päivittää uutta tarinaa joka toinen kuukausi. Edellisen tarinan jälkeen päästiinkin lähes heti potkuria vetämään, kun satoi lunta sen verran. Eihän se vielä silloin torstaina uudella lumella juurikaan luistanut, mutta lauantaina oli jo parempi luisto. Sen jälkeen ollaankin saatu tehdä vetolenkkejä noin joka toinen päivä yhdessä ja erikseen. >:oD Joulukuun lopussa ollaan vedetty hiihtävääkin emäntää ja isäntää. Viime vuoden viimeinen päivä ja tänään 4. päivä ollaan totuteltu reen edessä työskentelyyn. Ensimmäisellä kerralla oli emäntä ohjaamassa ja tänään oli isäntä. Toinen heistä oli kummallakin kerralla hiihtäen kaverina ja neuvojana. No ei tämä meidän liikunta ole ainoastaan vetolenkkejä olleet. Ollaan me painittu pihalla ja käyty metsässä ja jäisillä soilla kirmailemassa.

Menestyksekästä vuotta 2009 minunkin puolestani! :-) Muistaakseni yksi tai kaksi päivää olivat sellaisia, ettei oikein uskaltanut vedättää liukkauden vuoksi, mutta muuten on olleet hyvät vetokelit. Nyt heti tammikuussa tuli nuo kunnon pakkasetkin: -20°C. Ostimme käytetyn reen ennen lumia ja sitä on kunnostettu jouluun saakka, mutta koska emme olleet kotona jouluna, pääsimme testaamaan sitä vasta nyt vuoden vaihteessa. On se ihan erilainen ohjattava kuin potkuri, mutta eiköhän se harjoitus tee reenkin kanssa mestarin. :-D Koirat tekee kyllä kiitettävästi yhteistyötä. Emme vielä ole yhtä pitkillä liinoilla vedättäneet vaan toinen on ollut pidemmässä, koska Otso meinasi vain kielloista huolimatta näykkiä Nallea. Nyt näyttää siltä, että sitä rinnakkain vetoakin voisi kokeilla.

Joulun vietimme Kangasniemellä. Ennen lähtöä saimme kumpikin Otson kanssa avata yhdet paketit. Kumpikin meistä sai oman röhkivän possulelun. Siinä se ilta menikin "röhköttäessä". Kangasniemellä saimme puruluun. Jouluaattona ja 1. joulupäivänä kävimme kävelylenkillä. Tapaninpäinä kävimme sitten Heinolassa. Siellä pääsimme päästämään ylimääräisiä höyryjä Otson kanssa Asta neidin seurassa metsään.

Oletimme, että kyläpaikastamme löytyy potkuri, joten ei omaa otettu mukaan. Olisihan tuon tietysti voinut varmistaa ennen lähtöä... Tapaninpäivänä "pojat" aloittivat kuoroulvonnan juoksuisen nartun vuoksi. Onneksi kuitenkin olivat yöllä hiljaa. Siksi kävimme tapanin ajelulla ja vähän juoksuttamassa koiria. Lauantaina konsertti jatkui ja tuolloin lähdimmekin jo kotimatkalle. Tällä kertaa Otsokin söi suht' hyvin joulun ajan juoksutuoksuista huolimatta. Nalle sen ulvomisen aloitti ja Otso yhtyi siihen - se oli mukavaa kuunneltavaa. :-)

5.11.2008

Moi vaan kaikille! Minä Otso sain luvan sanella tämän kertaisen tarinan. Olenhan jo yli vuoden ikäinen. Näytti taas venähtävän tämä tarinoiden väli, vaikka Nalle lupaililkin edellisellä kerralla ettei. Juu siis ne ötököiden puremat ja muut haavat, joista Nalle edellisellä kerralla mainitsi paranivat. Kovasti minä yritin estellä tai ainakin hankaloittaa emännän hoitotoimenpiteitä. >:o)

Syyskuun alussa emäntä sai päähänsä kuskata minut Iihin mätsäriin. Siellä oli paljon eri kokoisia ja näköisiä koiria. Me oltiin emännän kanssa kahdestaan liikkeellä. Ennen ilmottautumista hän laittoi minut puuhun kiinni siksi aikaa, kun kävi sisällä. Minä nostin siitä semmoisen konsertin, että tuli kaikille varmasti selväksi, etten tykännyt tapahtuneesta. Tämän jälkeen menimme ilmoittautumisjonoon. Ilmoittautumisen jälkeen kiertelimme lähi metsikössä ja kävelimme muutenkin. Emäntä oli ottanut makupaloiksi kuivia maksajauhepaloja, jotka jäi kyllä kakkoseksi narttujen tuoksujen rinnalla. Niinpä minä kehän ulkopuolella yritin saada emäntää liikkeelle hyppimällä häntä vasten. Kun hän kielsi, tein samoin heti uudestaan. Hän jopa kehtasi selättää minut siinä kaikkien nähden kehän ulkopuolella, kun hänen näykkimisensäkin on kiellettyä. Kehässä sitten näytin, että se paikallaan seisominen ei ole kivaa ja mielummin olisin jossain muualla kuin tässä tylsässä paikassa. Juokseminen oli ihan okei. Kahden kehässä käynnin jälkeen emäntä kyllästyi kiukutteluuni ja laittoi minut autoon, kun hän kävi katsomassa isojen pentujen punaisen nauhan saaneiden ryhmäkilpailun. Keksinhän minä silläkin välillä jäynän. Kertokoot emäntä sitten siitä. >;o)

Otso tosiaan esiintyi haluttomasti, mutta ei onneksi alkanut muiden koirien kanssa millekkään. Nallehan tuossa iässä aikansa huviksi alkoi murisemaan toisille uroksille. No Otsolle olen alkanut sallimaan sen vasten hyppimisen, koska turha mun on sitä kieltää, kun isäntänsä sen sallii. Toiseksi Otson kaltaisen koiran kanssa painiminenkaan ei houkuttele. :-) No tulipahan ainakin nolattua ittensä ja saatiin kokemusta lisää. Ja se jäynä: Otso oli ängennyt itsensä etupenkille apukuskin selkänojan, seinän, etupenkkien niskatukiin kiinnitetyn koiraverkon ja nostetun takapenkin istuimen välistä. En voi vieläkään ymmärtää, miten tuon kokoinen koira mahtuu niin pienestä raosta. :-O

Syyskuun puolessa välissä vietin 1-vuotissynttäreitäni. Edellisenä iltana juostiin Nallen kanssa tapamme mukaan pihalla ja yhtäkkiä takatassustani alkoi vuotamaan verta. Menimme molemmat Nallen kanssa terassille lepäämään ja siinä isäntäväkikin huomasi vuodon. Pääsimme sisään ja jalkani puhdistettiin ja laitettiin siteeseen. Siteen päälle ne laittoivat vielä isännän parittoman sukan. Nukuimme reilun tunnin ja sitten revin sekä sukan että sen turhan, ahdistavan siteen pois. Haava ei kuitenkaan ollut vielä umpeutunut vaan jatkoi vuotamista. Emäntä oli käynyt apteekista ostamassa lisää sidettä ja sitoi jälleen jalkani. Tämä side tuntui jotenkin mukavammalta, joten annoin sen olla yön yli.

Syntymäpäivänäni sain uuden vinkulelun. Tämä onkin jotenkin vahvempaa tekoa, koska en ole sitä saanut vielä hajalle. Nalle pääsi käymään metsässä, mutta minä jouduin jäämään kotiin lepäämään tassuni vuoksi. Polkuanturassani oli kuulema noin sentin leveä ja puoli senttiä syvä viiltohaava.

Pari viikkoa meni tassun parantelemiseen. Emäntä sentään käytti minua hihnalenkeillä, ettei mennyt aivan vain tarhassa makaamiseksi. Parin viikon päästä kävästiin reissu Ruotsissa ja pyörä oli jälleen otettu mukaan. Lauantaina minäkin pääsin taas juoksemaan. Emäntä laittoi kuitenkin vielä siteen tukemaan arpea, mutta eihän se pysynyt vauhdissa mukana vaan jäi kääntymispaikalle. Nalle pääsi lenkin lisäksi käymään metsässäkin, mutta minä sain jäädä mökin vahdiksi, etten vain olisi repinyt sitä haavaa uudelleen auki.

Tämän reissun jälkeen ollaankin vietetty aikaa kotosalla. Eräänä lauantai aamuna emäntä päätti alkaa imuroimaan. Ehkä hän unohti minut sisälle, mutta kävin ensi yrittämässä pelottaa sen paha äänisen imurin pois, mutta pelottelulla ei ollut mitään tehoa. Sitten muistin kuulleeni imurin olevan kamala villakoirille. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta päättelin, että minäkin olen villakoira, koska mulla on pohjavillaa ja kun olin jo saanut osan siitä kasvatettua takaisinkin. Niinpä hiivin hiljaa perimmäiseen huoneeseen ja odotin siellä kunnes se imuri lopetti sen pahan ääntelynsä.

Välillä ollaan Nallen kanssa painittu ja oltu hippasilla pihalla sekä ollaan käyty pyörälenkeillä sekä metsässä. Tässä toissa viikon lauantaina oltiin metsässä ja tosi kivisessä maastossa. Paluumatkalla käväsin ajamassa jänistä, mutta se pääsi karkuun. Kotona mulla alkoi sattumaan vasempaan etutassuun. En oikein kunnolla pystynyt edes astumaan sillä. Emäntä paikallisti kivun "etusormen" niveleen. Lisäksi hän tunsi samaisen varpaan ja polkuanturan välissä pienen patin, mutta mitään enempää en sallinut tassulle tehtävän. Tassu oli kipeä vielä seuraavana päivänäkin. Nyt emäntä onnistui kurkkaamaan sitä pattia, joka olikin pieni pistohaava. Samalla hän huomasi, että samainen tassu on turvoksissa ja hiukan lämmin, joten hän puhelin keskustelun jälkeen kävi Kemistä apteekista hakemassa antibiootit. Samaisena iltana hän onnistui leikkaamaan karvat siitä haavan ympäriltä ja näki, että se haava jo märki. Liekkö sitten tikku ollut. Maanantaina tassulla pystyi jo taas kävelemäänkin. Tuona päivänä emäntä sai katsoa haavaa tarkemmin. Seuraavana torstaina hän kävi mun kanssa hihnalenkillä ja perjantaina pääsin jo juoksemaan pyörän edessä, koska kuulema vedin hihnassakin jo siihen malliin, että...

Tällä viikolla on jo tiet jäätyneet. Tai oli niistä osa oikeestaan jo perjantaina. Lumia tässä jo odotellaan, että pääsisi taas juoksemaan. Eilen emäntä kävi vedättämässä rengasta, mutta eihän se jaksa mun vauhtia mennä. Moitti vielä, ettei pysy pystyssä vaan vaati menemään muakin sievästi. No eiköhän me se yhteinen askellajikin tässä löydetä. >;o)

Otso lähtee liikkeelle kunnon nykäisyllä ja yritti parantaa pitävyyttä vauhtia lisäämällä. Mua ihan hirvitti, ettei se vaan riko itseänsä, kun kesken kasvuinenkin vielä on. Näillä keleillä Nallen rauhallinen tasainen löntystely on oikeastaan eduksi. :-)

27.8.2008

Hei taas kaikille! Osa teistä onkin odotellut uutta tarinaa jo tovin. Tässä on ollut kaiken laisia kiireitä ja reissaamista, joten nyt vasta emäntä malttoi istahtaa kirjaamaan mun saneluja. >:o)

Kesäkuun lopussa ei tainnut muuta ollakaan kuin Juhannusnäyttely Rovaniemellä. Meidät molemmat oli ilmoitettu ja molemmat osallistui. Ainoastaan meidän kehään menot oli peräkkäin vaikka Otso oli junioreissa ja minä avoimessa luokassa. Emäntä halusi panostaa mun esittämiseen ja niin hän käytti vastapalvelun heti pois Kitin esittämisestä Otson esittämiseen. Otso kesken kasvuisena sai EH:n eli laatumaininnan "erittäin hyvä" ja sijoittui luokkansa kolmanneksi. Minä sain laatumaininnaksi erinomainen ja olin paras uros ja vastakkaisen sukupuolen paras. Lisäksi sain kolmannen sertifikaatin ja koska olin yli kaksi vuotias sain suomen muotovalio-tittelin, FIN MVA. Emäntä oli todella onnellinen ja tyytyväinen esiintymiseeni.

Ensinnäkin vielä kerran kiitos Susannalle Otson esittämisestä Juhannuksena Roissa! Olisi mulla pitänyt kiirettä vaihtaa koirat "lennosta" kehään. Juhannusnäyttelyssä oli paikalla viisi urosta, joista kolme oli junnuja, yksi avoimessa ja yksi valioluokassa. Kaikki juniorit saivat EH:n ja koska ne kaksi muuta olivat vanhempia ja kehittyneempiä jäi Otso kolmanneksi. Olen kuitenkin todella tyytyväinen Otson saamaan arvosteluun ja sijoitukseenkin. Olihan tämä Otson ensimmäinen virallinen näyttelyarvostelu. Nalle esiintyi jälleen mallikkaasti ja se oli yhtä hyvällä tuulella kuin Kajaanissa tamminäyttelyssä, vaikka sille ennen kehään menoa meinasi muutama koira käydä "iholle". Myös valioluokan uros sai erinomaisen ja olin lähes varma, että taas viedään se viimeinen serti kuonon edestä, mutta toisin sitten kävi. :-) Onnittelut vielä kaikille muillekin menestyneille!

Niin käytiinhän me kesäkuun viimeisenä viikonloppuna reissu Pohjois-Ruotsissa. Isäntä meloi koskessa sekä perjantai iltana että lauantai aamuna. Lauantaina emäntä käytti meidät pienellä pyörälenkillä. Minun vuorolla tielle eksyi poroja, mutta emäntä tapansa mukaan pysäytti minut ja odotti, että ne porot pääsee karkuun ennen kuin jatkoimme matkaa. Otso oli omalla vuorollaan juossut ojan pohjia vedessä. Olipa se vetänyt paluu matkalla emännän pyörineen yhteen puroonkin. Oli kuulema emäntä suuttunut. Yöt me nukuttiin autossa, koska ulkona oli niin paljon hyttysiä ja mäkäräisiä, että me Otson kanssa vaadimme päästä autoon omiin kuljetushäkkeihimme.

Juu-u, siis ehdin pyörän päältä pois siinä vaiheessa kun Otso sinne puroon päin menoa suunnitteli, mutten ehtinyt saamaan pyörää pysymään pystyssä. Ja Otso huomasi, että valjaissa voi vetää ja kohta huomasin hyppääväni lenkkareissa nilkkoja myöten veteen ja pyörä kaatui perässä. Onneksi siinä puron varrella tien vieressä oli pieni männyn alku, joka esti pyörää menemästä puroon ja sitten olis ollut satulakin märkä. Tämä puro kulki tien ali siis ristiin tien kanssa. On nämä malamuutit silti aivan ihania ja omat erityiseti. ;-)

Heinäkuu menikin sitten lomaillessa. Lyhyillä pyörälenkeillä käytiin ilmojen niin salliessa. Muutamana iltana painimme Otson kanssa pihalla ja muutaman kerran emäntä käytti hihnalenkillä sekä uimassa. Myös eräällä niityllä kävimme erikseen parin nartun kanssa kirmailemassa. Olihan minulla toisessa takajalassa, polkuanturan takana punainen märkivä kohta, jota emäntä hoiti kaksi viikkoa. Ensin hän leikkasi karvat siitä punaiselta alueelta ja sen ympäriltä ja laittoi Betadinea ja Cothivet-sumutetta kahdesti päivässä siihen. Muutamana ensimmäisinä päivinä en saanut käydä kahlaamassa ja kastelemassa jalkaani. Kävihän se emäntä Oulun lauantain näyttelyssäkin jälleen esittämässä vieraan lauman narttua.

Elokuussa jälleen käytiin näyttelyssä. Ensin Torniossa, jossa meistä kumpikin osallistui. Tällä kertaa emme olleet peräkkäin kehään menossa, joten emäntä esitti meidät kummatkin itse. Ensin kehässä kävi "kenguru" Otso, joka jälleen sai EH:n ja sijoittui toiseksi. Minä sain kunnian olla viimeinen uroksista, joka meni kehään arvosteltavaksi, koska kilpailin valioluokassa. Sain jälleen erinomaisen ja olin jälleen vastakkaisen sukupuolen paras.

Otsolla oli ylimääräistä virtaa ja se ei jaksanut kehässä seisoa kahta sekuntia pidempää vaan hyppi mua vasten. Kävimme ennen näyttelyä eräässä iltamätsärissä, jossa Otso esiintyi aivan samalla lailla lisäksi hyppien myös tuomaria vasten. Joten osattiin "kenguruesiintymistä" odottaakin. Otson arvostelu oli juuri sellainen, että olin siitä täysin samaa mieltä.

Nallen osallistumisen Tornion näyttelyyn ratkaisi Rovaniemen menestys. Torniossa malamuutit piti alun perin arvostella Pekka Teini, jolta Nalle sai ensimmäisen sertinsä. Nalle esiintyi hyvin juoksuisista nartuista huolimatta. Kehässä se oli kuuliainen ja rauhallinen vaikkakin ravissa meinasi vetää. Paras uros kehässä en osannut odottaa niin hyvää menestystä enää. Kun en ollut lopussa selvillä kuka tai mikä koira se viimeisenä meidän kanssa oli ennen parhaan julkistamista.

Omien urosteni esittämisen jälkeen oli vuorossa jälleen extra nartun esittäminen. Oli kivaa vaihtelua esittää välissä pienempää ja rauhallisempaa koiraa omien villikkojeni jälkeen. No tämä käyttöluokan narttu pääsi paras narttu kisaan ja sijoittui kolmanneksi. No nauhojen ja korttien jaon jälkeen pika pikaa vaihtamaan taas Nalle ROP-kehään. Tuli kyllä juostua paljon sinä päivänä. Ainakin kahdeksan kertaa ihan hyvän kokoista kehää ympäri. :-)

Seuraavana viikon loppuna olimme sekä Kangasniemellä että Heinolassa. Isännän veljen tyttö oli meidän mukana. Ensin pysähdyimme Kempeleen Zeppeliinissä ja sitten jossain Tupoksessa pääsimme käymään pissalla. Tehtiinhän me toinenkin pysähdys jossain välillä, ennen kuin saavuimme ensimmäiseen yöpaikkaamme. Saimme iltaruoka-annoksemme ja pääsimme testaamaan retkikoppejamme. Emäntä on ommellut hyttysverkosta ja pressusta meidän kuljetushäkkeihin peitteet. Kyllä se piti enimmät itikat ulkopuolella ja oli myös sateen suoja.

Lauantaina siirryimme Heinolaan. Ensin menimme Astan ja Hallan kotiin ja saimme Otson kanssa olla samassa tarhassa ja Asta oli viereisessä tarhassa. Siinä jonkin aikaa oltuamme, minun kuljetushäkki peitteineen siirrettiin autosta siten, että pääsin tarhasta sinne ja toisin päin. Minä jäin sitten yöksi ja hoitoon tänne. Otso oli kuulema päässyt emännän ja isännän mukana sinne yöpymispaikkaan, jossa minäkin sain olla viime kesänä. Se oli saanut nukkua isäntäväen kanssa. Se oli kuulema nukkunut välillä lasitetulla parvekkeella, olohuoneen lattialla ja olipa tuo käynyt myös isännän ja emännän välissäkin vierasvuoteessa.

Sunnuntai aamuna Otso oli osallistunut jälleen näyttelyyn. Oli kuulema pärjännyt tosi hyvin. Emäntä saa kertoa siitä lisää myöhemmin. Iltapäivällä he tulivat hakemaan minua. Otso pääsi jälleen samaan tarhaan kanssani ja me pojat otettiin painimatsi. Lisäksi käytiin metsässä Astan ja sen omistajan kanssa. Irti meitä pidettiin pareittain, siis aina yksi oli hihnassa vuorollaan. Sitten palasimme vielä Astan kotiin. Otso alkoi olla väsynyt ja emäntä laittoi sen autoon omaan kuljetushäkkiinsä nukkumaan. Illalla palasimme Kangasniemelle, jossa olimme jälleen yötä. Maanantaina käväsimme uimassa ja iltapäivällä lähdimme kotimatkalle. Erään sattuman vuoksi olimme kotona vasta keskiyöllä.

Heinolaan ei oltu edes ilmoitettu kuin Otso. Malamuuttien arvostelu oli heti aamusta ja menimme paikalle hyvissä ajoin, jotta Otso ehtisi hiukan rauhoittua ennen kehään menoa. Tällä kertaa se ei hyppinyt vasten kuin alussa kehän ulkopuolella ennen kehien alkua. Kehässä se esiintyi minusta tosi mallikkaasti. :-) Malamuuteilla oli tällä kertaa israelilainen tuomari. Kuulin hänen sanelunsa ja arvelin, että kyllä me se EH taas saadaan. No Otson ensimmäinen erinomainenhan se sitten tulikin. Olin sitten lähes varma, että ei se paras uros kehässä sijoitu kuin viimeiseksi eli kolmanneksi, mutta sepäs sijoittuikin toiseksi. Näin ollen se sai ensimmäisen vara-SERTinkin. Oltiin tosi yllättyneitä ja iloisia. Tällä kertaa oli arvostelusta joiltain osin erimieltä. Otso ei ollut vielä täydessä turkissa.

Idea niistä peitteistä syntyi juuri siellä Ruotsin reissulla. Ostin alun perin sitä hyttysverkkoa seinälle ruusukkeiden taustaksi, mutta sitä jäi niin paljon yli, että jotainhan niistä piti tehdä. Katto-osan tein vanhan teltan pressumuovipohjasta. Ja väritkin sattui kotimaisen sini-valkoisiksi. :-D Otso käyttää sitä koppia enemmän kuin Nalle. Oikeastaan Otso on aina käyttänyt enemmän koppeja kuin Nalle, joka mielummin makaa ulkona säässä kuin säässä.

Otsolla on nyt ollut viikon Betadine ja Cothivet kuuri päällä. Sillä oli hännän tyvessä haava tulehtunut ja kosteudessa hautunut. Mutta nyt hyvää syksyä kaikille! Yritetään saada uusi tarina vähän lyhyemmän ajan kuluttua kuin tämän ja edellisen väli. >;o)

9.6.2008

Hyvää alkanutta kesää kaikille! Tuossa edellisessä tarinassa jäi kertomatta, että isäntäväki vaihtoi auton isompaan Jyväskylän näyttelyn jälkeen. Nyt meillä molemmilla on oma kuljetushäkki. Minäkin voin rauhassa vaihtaa asentoa tai laittaa maata, ilman että Otso murahtaa, kun vahingossa astun sen kehon osille.

Kahdessa mätsärissä ja yhdessä näyttelyssä olemme tässä välissä käyneet. Mätsäreissä kävimme 12.5. Oulussa ja 18.5. Kemissä. Minä sijoituin molemmissa isojen aikuisten punaisten toiseksi. Otso pärjäsi Oulussa paremmin: isojen pentujen sinisten 1. ja lopulta BIS 4. Kemissä se sijoittui isojen pentujen neljänneksi.

24.5. oli Oulaisissa näyttely, jossa kävimme esiintymässä. Otso sai kunnian aloittaa kehän valtaamisen. Se sai jälleen kunniapalkinnon ja täten ainoana pentuna sijoittui ROP-pennuksi. Minun sijoitukseni oli identtinen Jyväskylän KV näyttelyn kanssa. Emäntä esitti kolmannenkin koiran, erään nartun, josta myöhemmin lisää. Se sai ensimmäisen erinomaisen ja sijoittui luokkansa toiseksi. Emäntä oli niin yllättynyt tästä menestyksestä, että ennen paikalta lähtöä muisti vain mun vara-sertin ja ettei siitä saa mitään ruusukkeen lisäksi. Kempeleessä hän sitten muisti, että olihan se tuo ROP-pentu! - Siitä olisi saanut pokaalin tai vastaavaa. No seuraavassa näyttelyssä Otso osallistuukin jo kuulema junioriluokkaan, joka onkin sitten jo virallinen luokka.

Viikon päästä Oulaisten näyttelystä, pääsin treffeille. Samaisen nartun, jonka emäntä esitti Oulaisten näyttelyssä, kanssa. Ei se minua vielä mitenkään kiinnostanut tuolloin. Yritti se flirttailla mulle, mutta siltikään ei vielä mua sytyttänyt. Seuraavana maanantaina tapasimme jälleen. Tuolloin se kiinnosti mua jo enemmän, muttei vieläkään tarpeeksi. Hiukan mua häiritsi isukkini komentelut takapihalla. Tiistaina emäntä huomioi Otsoa enemmän tai ainakin minusta siltä tuntui. Illalla hän kuitenkin laittoi minut hihnaan ja menimme tien varteen. Hetken päästä siihen tuli auto, johon nousimme ja menimme rauhalliseen paikkaan. Kyllä, samainen Kiti-neiti oli myös siinä autossa. Nyt hän tuoksui tosi houkuttelevalta ja hetken epäröinnin jälkeen meillä oli niin sanotusti lempeä ilmassa. Torstaina tapasimme uudelleen samassa rauhallisessa paikassa ja lempeä oli edelleen ilmassa. Torstai-iltana ja perjantaina aamupäivästä kutsuin narttuani ulvomalla. Otso kyllä oli sitä mieltä, että olisi pitänyt olla hiljaa ja antaa hänen nukkua, Otson siis. Perjantaina emäntä selitti mulle, että noiden narttujen kanssa menee niin, että pari kertaa tavataan "niissä merkeissä" ja sitten odotellaan syntyykö pikku-Nalleja ja -Kitejä.

Nalle oli tosi herrasmies Kitin kanssa. Kyseli moneen kertaan, että onko nyt varmasti ok, jos... Ensimmäisellä kerralla Nalle vaati hiukan henkistä tukea multa, mutta toisella kerralla jo tiesi mitä tehdä. :-) Sitä kutsu-ulvontaa olisi kyllä kuunnellut pidempäänkin: se oli sellaista sievää matalaa tasaista "uuuuuuuuuu":ta - samanlaista kuin suden ulvonta.