Poikkeuksellisesti en anna kenenkään koiran sanella tätä tekstiä... Nalle on kuntoutunut hyvin ja valjaissa sen kanssa aloiteltiin kevyesti elokuun puolella. Ensimmäinen todellinen voimatreeni oli marraskuussa.
Otso puolestaan sairastui alkukesästä. Viikko ennen juhannusta olin menossa koirien kanssa käymään Muoniossa. Käytin koirat lenkillä pyörällä sen viikon perjantai aamuna ja ihmettelin, kun Otso köhi ja sitten aikansa köhittyään se kakoi ja puklasi valkoista limavaahtoa. Päivällä ajelin Muonioon. Lauantaina se oli oireeton, kun oli levossa. Sunnuntaina käytin koirat kävelyllä ja jälleen Otso köhi ja puklaili sitä limavaahtoa. Sunnuntai-iltana se oksensi ruokansa, samoin maanantai aamuna ja lisäksi se meni ripulille. No maanantaina soittelemaan pitkin maakuntia eläinlääkäreille, joilla kaikilla tuntui olevan kiire muiden eläinlääkäreiden ollessa kesälomalla ja olihan lisäksi viikon ensimmäinen päivä. Olin jo ehtinyt siinä soittorumbassa harkitsemaan paasto-riisikuuria, jota viimein Kolarin ell. suositteli.
Otso ja Nalle Muoniossa |
Tämä kuuri tuntui tehoavan ja ruoka alkoi pysymään sisällä, kunnes juhannuksena, kun olin antanut ensimmäistä kertaa paaston ja riisin jälkeen pelkkää kuivamuonaa. Juhannuksena eräs tuttu, joka on eläinlääkäri kirjoitti Otsolle kymmenen päivän antibioottikuurin nielutulehdukseen. Antibiootit näyttivät auttavan ja helpottavan koiran oloa, mutta kahden päivän kuluttua kuurin päättymisestä köhiminen ja oksentelu alkoivat jälleen.
Otso chillailee juhannuksena 2013. |
Nyt varasin sille ajan Ouluun eläilääkäriasema Otukseen, jonne pääsimme 10.7. Järkytyksekseni sen paino oli pudonnut 45 kilosta 37 kiloon. Se kuvattiin ja kuvat paljastivat sillä olevan ruokatorven laajentuma ja sen seurauksena myös keuhkokuume. Kuvasta näkyi, että ruokatorven supistajalihakset olivat lamaantuneet lukuun ottamatta pikkupätkää ennen mahalaukkua ja ruokatorven alimmassa kohdassa oli selvä laajentuma. Lisäksi siltä otettiin verinäyte, jolla pois suljettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, autoimmunisairaudet; myopatiat, SLE ja myasthenia gravis. Meille kerrottiin myös: "Se saattaa tulla myös ilman syytä, jolloin ennuste on huono". Ohjeeksi saimme ruokkia koira useasti päivässä pieniä annoksia pystyasennossa: etujalat korokkeella ja kupit korkealla, jotta painovoima kuljettaisi ruoan mahalaukkuun. Lisäksi sille aloitettiin jälleen antibiootti kuuri keuhkokuumeen hoitoon.
Muutaman päivän päästä Otuksesta Otsoa tutkinut lääkäri soitti, kyseli Otson vointia ja kertoi kaikkien veriarvojen olleen normaalit, joten laajentuman aiheuttaja jäi ns. idiopaattiseksi, eli tuntemattomaksi. Sovimme kontrolli ajan seuraavalle viikolle. Otso selvästi piristyi kääkekuurin johdosta. Kontrolli käynnillä se oli oma iloinen äänekäs itsensä, ettei lääkäri meinannut saada suun vuoroa. Painokin sillä oli noussut kilolla :-D Se kuvattiin jälleen ja kuvista näkyi, että keuhkot olivat puhdistuneet, mutta antibioottikuuria jatkettiin vielä.
Elimme päivän kerrallaan... Välillä oli hyviä päiviä ja välillä tosi huonoja: Välillä ruoka ja juoma pysyivät sisällä, eikä se köhinyt ja sitten toisina päivinä kaikki tuli ulos. Nälkä sillä oli todella kova, mutta en pystynyt syöttämään sille niin paljon kuin se olisi tarvinut, eikä pelkän rasvan antamisesta yhtenä ateriana ollut huomattavaa apua. Sen kanssa tehtiin pieniä kävelylenkkejä, koska se ei siistinä koirana tehnyt tarpeitaan tarhaansa. Lenkeillä se piti istuttaa monta kertaa, jotta sillä köhiminen puklailut helpottivat. Samoin syönnin jälkeen sitä piti seisottaa sillä korokkeella ja hieroa kaulaa ja rintaa ylhäältä alas, koska se tuntui helpottavan sen oloa.
Elokuun alussa (torstaina 1.8.) sille aloitettiin kortisoonikuuri ja siihen rinnalle uusi ab-kuuri. Tämä oli jo kesän kuuminta aikaa. Otson läähätys oli todella raskaan kuuloista ja tiesin yhteisen aikamme vähenevän. Lauantai aamuna 3.8. käytin sen jälleen pikku lenkillä ennen töihin lähtöä. Oli ensimmäinen utuinen aamu. Auringon säteet näkyivät hämärästi usvan läpi. Päässäni alkoi soimaan "Niin kaunis on maa" ja tiesin, että jäljellä ei ole enää montaa päivää. Seuraava yö meni valvoessa ja helpottaessa koiran oloa väkisin istuttamalla ja kurkkuhieronnalla. Kun se sitten jossain vaiheessa aamuyötä ei saanut kunnolla hengitettyä: köhäisy tai kakominen jäi siten kesken kuin olisi ollut tukehtumassa tein sen raskaan viimeisen päätöksen ja sanoin Samillekin, että "tämä ei ole enää Otson arvoista elämää. Me päästämme sen tänään autuaammille rekiurille".
Lauantaina sille vielä ruoka maistui, mutta sunnuntai aamuna se ei edes tullut kerjäämään...
Lepää rauhassa rakas. Tulet olemaan aina muistoissamme. |