tiistai 21. huhtikuuta 2009

Hei taas!

Kevät alkaa olla jo pitkällä ja pyöräilykautta odotetaan. Potkuria ollaan vedetty viimeksi pari viikkoa takaperin. Nyt on päästy käymään jälleen metsässä kirmailemassa. On ollut tosi kivaa, kun hankikaan ei ole upottanut.

Maaliskuun puolessa välissä, eräänä lauantaina emäntä laittoi minut autoon ja sen verran tiesin, ettei me näyttelyyn ainakaan oltu menossa. Sen päättelin siitä, ettei minua oltu harjattu edellisenä iltana, emännällä oli ulkoiluvaatteet ja mukaan otettiin minun kuormavaljaat. Otso jäi kotiin luun kimppuun. Koska olin epävarma määränpäästä, ulvoin autossa.

Ajettiin parilla pysähdyksellä Utajärvelle. Paikan päällä oli muitakin malamuutteja. Ensin emäntä kävelytti minua ja kävi näyttämässä papereitani erään auton luona. Hetken päästä minut talutettiin yhden koivun juurelle ja nostettiin ilmaan. Vähän se minua pelotti, mutta rauhoituin, kun sain jalat taas maan kamaralle. Sitten puettiin kuormavaljaat. Hetken päästä emäntä talutti minut kummallisen reen eteen ja kiinnitti sen valjaisiini. Sitten hän antoi vetokäskyn, mutta kävin varmuuden vuoksi haistamassa sitä rekeä ensin. Vetomatka ei ollut pitkä ja taas odoteltiin hetki, ennen kuin jälleen sain sen reen vedettäväksi. Neljännellä kerralla kävin kysymässä emännältä, että onko hän ihan tosissaan, että minun pitää vetää taas se reki sinne vähän matkan päähän, kun se tuntui jo painavammalta. Emäntä oli tosissaan eikä olisi hiljentynyt, ennen kuin yritin. Tämän vedon jälkeen lopetimme ja sain mennä autoon odottamaan.


Kävimme Nallen kanssa 14.3. Utajärvellä kuormanvetokokeessa. Odotukseni eivät olleet suuret, koska käsitykseni oli, ettei monikaan ensikertalainen sitä hyväksytysti suorita. Kotona oltiin harjoiteltu kaksi edellistä viikkoa säännöllisesti pihalla ja pihatiellä lastatulla ahkiolla. Edellisellä viikolla ei muuta tehtykään kuin kuormanvetoa Nallen kanssa. Jännitin, että olisiko Nalle saanut tarpeekseen kuormanvedosta tuossa harjottelussa. Punnitus jännitti myös, ei ainoastaan Nallen paino vaan myös miten se sen ottaa. Painoksi arvioitiin jo kotona noin 50 kg ja ruoka-annosta oli pienennetty. Silti se oli hiukan tuhtissa kunnossa ja vaaka näytti 52,5 kg. Täten sen hyväksyttyyn suoritukseen piti vetää aloituspainon lisäksi 265 kg. Aloituspainoilla Nalle oudoksu rekeä, koska kotona oltiin harjoiteltu ahkiolla, mutta sain sen yllätyksekseni sen vetämään ja sehän liikkui todella kevyesti. Seuraavaksi muistaakseni kokeiltiin hyväksyttyä suoritusta ja vielä se reki vähän oudoksutti, mutta Nalle vetäisi sen jälleen liikkeelle kevyesti. Tämän jälkeen oli sitten aivan sama minkä verran se veti, kunhan suoritukset oli hyväksyttyjä eli ajan sisällä suoritettuja. Seuraava kuorman paino oli 350 kg ja se meni mallikkaasti, eli Nalle jäi reen eteen odottamaan käskyä ja veti sen maaliin asti. 405 kg ei enää liikkunutkaan pelkästään kevyesti valjaisiin nojaamalla, joten siitä "keskusteltiin". Nalle lähti yrittämään vetoa heti käskystä, mutta kun reki ei heti liikahtanut se tuli minun eteen istumaan, kuin kysyen, että "ootko ihan tosissas". Muistan sille sanoneeni, että "kyllä sie jaksat" ja käskin eteen vetämään ja niin se sen veti, tosin pysähtyi maalissa odottamaan, että reki tulee yli maaliviivan. :-D Näin sen kertoimeksi tuli 7,7 ja sijoitus oli 10. Ensi vuonna uudestaan ja Otsokin saa luvan olla yrittämässä. Kiitos Susannalle matkaseurasta ja kuvista!


Kuormanvetokokeen jälkeen emäntä juoksutti minua ensimmäisen viikon joka toinen päivä ja toisen viikon jopa 4 peräkkäistä päivää 12 kilometrin lenkkejä. Ruoan annoskoko säilyi pienenä. Emäntä vaati minua ravaamaan koko matkan. Lisäksi hän kokeili kylkiäni päivittäin. Syykin selvisi, kun perjantaina sekä minut että Otso harjattiin sekä Janica tuli meille. Lauantaina matkattiin sitten Kemijärvelle näyttelyyn. Vissiin meni taas hyvin, kun koko päivä siellä oltiin.

28.3. kävimme vuorostaan näyttelyssä. Kummatkin koirat oli ilmoitettu ja molemmat osallistui. Otso sai kunnian olla ensimmäinen kehässä. Näin tuomarin ilmeestä, että Otso ei ole hänen makuunsa ja minua alkoi huvittaa, kun tuomari mietti miten sanoisi asian nätisti. "Se on korkea ja liian lyhyt selkäinen, jolloin sen mittasuhteet kärsii. Se on liian neliömäinen." Korkeideksi hän sai Otsolle 70 cm. Kehä oli sen kokoinen, että Otsoa olisi voinut juoksuttaa kaksikin kierrosta, että sen liikkeet olisivat tulleet kunnolla esiin. Toisekseen Otsoa kiinnosti enemän toiset koirat kuin minä ja minun makupalat, joten se välillä seisoikin miten sattuu ja minua ei juurikaan huvittanut sen asentoa korjata sen tuomarin alustuksen jälkeen. Laatumaininnaksi se sai kuitenkin hyvä eli sinisen nauhan. Itsekseni mietin, että saapas nähdä mitä tämä tuomari Nallesta sanoo, kun ei se ainakaan pienempi ole.


Ensinnäkin Nalle oli mittauksessa 68 cm eli muka 2 cm matalampi. No tuomari kirjautti Nallen väristä "tumma riistanväri", joka ei tietääkseni ole virallinen malamuuttien väri. Hampaita katsoessaan, hän mainitsi, että "tässä edessä on kaksi paria tasapurennassa", joten ajattelin, että ei varmaan EH:ta parempaa saa. No seuraavaksi tuomari käski lähteä liikkeelle, mutta kun olin lähdössä, hän nostikin Nallea rinnasta. Mitähän lienee kokeillut... sitten vasta päästiin ravaamaan. Nalle yllätti jälleen: se sai laatumaininnan erinomainen, eli vaaleanpunainen nauha. Paras uros kisassa, arvelin, että ei varmaan meidän "läskipossu" pärjää, mutta sepäs olikin tuomarin mielestä komein kolmesta uroksesta. Parhaaksi nartuksi valittiin "poikien" Jade-sisar, jonka kanssa Nalle kilpaili rotunsa paras-kisassa. Nalle tuli yllättäen ROP:ksi ja täten jäimme odottamaan ryhmäkehän alkua. Tuossa vaiheessa tuntui aika hyvältä eikä lainkaan turhalta se Nallen juoksuttaminen ennen näyttelyä kuormanvetokokeen jälkeen. Aikaa oli reilusti, joten vietimme aikaa kylillä ja kyläillessä. Ryhmäkehässä ei sitten sijoitusta tullut.


Sunnuntaina kävimme vetämässä emäntää ja Janicaa reellä isännän hiihtäessä. Menimme moottorikelkka uraa. Minä sain olla johtajana ja Otso pyöräkoirana. Saavuimme eräälle tuvalle, jonka pihassa olimme nuotiolla hetken ja makkarat paistettiin. Paluu matkaksi emäntä laittoi Otson johtajaksi ja minut pyöräkoiraksi. Niin kauan meni hyvin, kunnes isäntä hiihti uralta syrjään kuvatakseen meitä - Otso veti minut mukanaan sivuun uralta ja liinatkin meni sekaisin. Emäntä vaihtoi meidän paikkaa ja menimme jälleen minun johtamana jonkin matkaa. Emäntä ei antanut periksi vaan vaihtoi meidät vielä kerran ja nyt saavuimme loppumatkan aina autolle asti Otson johtamana jopa pysyen uralla.



Tuo kumman laittaa johtajaksi ja kumman pyöräkoiraksi onkin mielenkiintoista. Otso olisi nopeutensa puolesta parempi johtaja, mutta kun se välillä vetää kaiken Nallea myöden sivu-uralle niin halutessaan. Nalle puolestaan tietää mitä siellä reen edessä tehdään ja sille tuo kuormanvetokoe oli tässä asiassa jopa hyödyksi, mutta Otso välillä nopeampana vetää yksinään rekeä ja Nallen liina löystyy. Rinnakkain en ole niillä nyt vedättänytkään, koska se menee ainakin Otsolla hölmöilyksi ja se näykkii Nallen etujalkoja kielloista huolimatta. Lisäksi Otso vetää koko ajan uran reunalla ja samalla pyöräkoirana rekeäkin sivuun, kun taas Nalle vetää uran keskellä, jolloin rekeä tarvii ohjata vähemmän. Yksinään vetäessäänkin Nalle kulkee enimmäkseen vedettävän edessä, kun puolestaan Otso sinkoilee puolelta toiselle tai tekee äkkipysähdyksiä. Otsolle olen antanut vielä mennä nuoruuden piikkiin ja kehunut hyvistä suorituksista. Sen vetotekniikkaa olen ihaillut, koska siltä löytyy voimaa niin halutessaan, mutta itsevarmuutta se kaipaa vielä, koska liikkeelle lähdössä se jää odottamaan apua. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti