sunnuntai 4. toukokuuta 2008

19.4.-4.5.2008

Tähän sopisi otsikkoksi vaikka "Näyttelyitä, Match Show:ta ja pyöräilykauden avaus". Kävimme Jyväskylässä sekä malamuuttien erikoisnäyttelyssä että Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä. Lauantaina ennen lähtöä Otso onnistui sotkemaan itsensä kaivamalla ja ojassa kahlaamalla, joten Otso joutui naaman ja tassujen pesulle.

Molempina päivinä Otso kävi ensin kehässä. Lauantaina erkkarissa se oli kuulema murahtanut tuomarille hampaiden katsomisessa, mutta sai hyvän arvostelun ja sijoittui pentuluokan 2.-sijalle ja sai kunniapalkinnon. Minultahan se menee jo rutiinilla. Toisten murinoille piti vähän vastata, mutta emäntä oli rauhallinen eikä tyhjää yrittänyt korjailla asentoani kokoajan niin en sitten tyhjää stressannut. Tyytyväinen oli emäntä minunkin arvosteluun kuulema. Oli ehtinyt varautua laatumainintoihin hyvä tai tyydyttävä...

Sunnuntaina Otso ainoana pentuna oli ROP-pentu ja sai pokaalin. Minä olin kuulema taas erinomainen ja voitin kilpaluokkani ja sijoituin paras uros kisassa kolmanneksi. Tuomari oli sanonut avoimen kilpaluokan lopuksi emännälle, että "It's beautiful dog, but more handling expieriences." eli kaunis koira, mutta lisää "handlaus"-kokemusta. Tuomari tarkoitti varmaan emäntää, koska enhän minä enää mitään näyttelykäsittelykokemusta tarvi.

Otso esiintyi odotettua paremmin. Sillä on sellainen tyyli, että se kiilaa vinosti eteen liikkeessä ja se yrittää ilmeisesti saada handlerin pysähtymään näykkimällä pohkeesta. Hampaiden katsominen oli jo tiedossa, että se saattaa murahtaa, mutta nytkin sillä silti häntä heilui. Lisäksi sillä malamuuttimaiseen tapaan meni hermot seisoskeluun, mutta pennuille annetaan paljon anteeksi. Sunnuntaina se ei päästänyt ääntäkään ja esiintyi vielä paremmin.

Avoimen luokan uroskehässä ilmeisesti koirat kuumeni koska murinoita kuului sieltä täältä, mutta yhtään tappelua ei syntynyt. Erkkari tuomari kurkkasi Nallen suuhun ja katsoi mua suoraan silmiin sellainen ilme kasvoillaan, että tunsin punastuvani ja mietin, että saa nähä tuleeko H vai peräti T. Ennen arvostelun sanelua tuomari pyysi näyttämään purennan vielä uudestaan ja sen jälkeen hän selasi rotumääritelmää kolmesti. Yllätyksekseni Nalle sai kuitenkin EH:n ja sijoittui vieläpä neljänneksi kilpaluokassa. Sunnuntaina esiintyminen Nallellakin meni paremmin.


Torstaina 24.4. kansallisena koiran päivänä menimme Kemin torille katsomaan muita koiria. Siellä oli erilaisia harrastenäytöksiä ja paikalle tulleista halukkaat saivat osallistua leikkimieliseen mätsäriin. Emäntä osallistui Otson kanssa, koska se kuulema tarvii harjoittelua. Kisan kulku oli kuten normaalissakin mätsärissä, mutta sinisen nauhan saaneet saivat possun korvapalkinnon ja punaisen saaneet pääsivät jatkoon. Otso sai punaisen. Finaalikehässä Otso kamppasi emännän kumoon, mutta sijoittui kauneimmaksi. Neljä kauneinta saivat possun korvan lisäksi pokaalin. Myös muut kehässä käyneet saivat possun korvan. Pois lähtiissä emäntä kysyi saiskos mullekin possun korvan, ettei tule riitaa ja saatiin perustelulla "kyllähän noin komean koiran täytyy saada kans, tai muuten sille tulee paha mieli, kun vain kaveri sai."

Vappuna kävimme Oulussa. Ajelimme kaupungilla ja lopulta ajoimme erään kaupan parkkipaikalle ja pääsimme Otson kanssa ulos. Siellä oli muitakin koiria. Pissojen jälkeen menimme jonottamaan ja emäntä ilmoitti meidät molemmat jälleen mätsäriin. Otsolla oli ylimääräistä virtaa ja se esitti kengurua liikkeessä. Juuri liikkeiden vuoksi se sai sitten sinisen nauhan. Ryhmä kehässä se sitten meni parasta raviaan ja sijoittui lopulta neljänneksi. Minulla meni ensimmäinen kehässä käynti kyräillessä, kun emännällä oli makkaran paloja taskussa. Punaisen nauhan saimme, perustelulla paremmassa lihasmassassa kuin kilpakumppaninsa. Ryhmäkehässä en enää jaksanut seisoa koska oli niin kuuma ja siten sijoituin 6. tai 7. sijalle.

Koiran päivä mätsärissä Otso tapansa mukaan jälleen kiilasi ja tunsin, kuinka jalkani osui sen jalkoihin ja samassa lensin kyljelleni. Otso katsoi mua "miksi sä kesken juoksun makaamaan aloit"-ilmeellä, joten ei sille vihainenkaan voinut olla. Seisomisen se kyllä hallitsee.

Vappuna tosiaan Oulussa mittarit näytti varmaan +20°C astetta ja Nalle on vielä täydessä turkissa. Ryhmäkehässä en siltä viitsinyt vaatia seisomista, koska olimme melko ahtaasti kehässä ja se muristeli jo parikehässä. Enemmän sitä kiinnosti Otson palloleikki kehän ulkopuolella.


Maanantaina kävimme kävelemässä ja minulla oli rengas perässä. Otso oli isännän mukana hihnassa. Keskiviikkona isäntä käytti minua pyörällä juoksemassa ja emäntä kävi kävelyllä Otson kanssa. Perjantaina käytiin kävelyretkellä metsässä ja lauantaina makasimme vain koko päivän. Lauantai-iltana, kun ilma viileni meillä oli Otson kanssa virtaa, joten yritettiin leikkiä tarhojen väliseinustalla. Emäntä kuitenkin komensi meidät hiljaisiksi ja käski mennä nukkumaan. Tänä aamuna heräsimme Otson kanssa noin kello 6:00 ja jatkettiin leikkimistä, mutta emäntä komensi meidät jälleen hiljaisiksi. No sitten hän tuli lenkkivarusteissa pyörän kanssa ja valjasti minut ja käytiin juoksulenkillä. Takaisin tultuamme pääsin sisälle ja sain vettä ja emäntä lähti uudelle lenkille Otson kanssa. Otso oli tehnyt lyhemmän lenkin kuin minä. Se olisi kuulema halunnut painella täysillä, mutta emäntä oli jarrutellut sen raville. Oli se toki saanut välillä "päästellä höyryjä".