Hyvää alkanutta kesää kaikille! Tuossa edellisessä tarinassa jäi kertomatta, että isäntäväki vaihtoi auton isompaan Jyväskylän näyttelyn jälkeen. Nyt meillä molemmilla on oma kuljetushäkki. Minäkin voin rauhassa vaihtaa asentoa tai laittaa maata, ilman että Otso murahtaa, kun vahingossa astun sen kehon osille.
Kahdessa mätsärissä ja yhdessä näyttelyssä olemme tässä välissä käyneet. Mätsäreissä kävimme 12.5. Oulussa ja 18.5. Kemissä. Minä sijoituin molemmissa isojen aikuisten punaisten toiseksi. Otso pärjäsi Oulussa paremmin: isojen pentujen sinisten 1. ja lopulta BIS 4. Kemissä se sijoittui isojen pentujen neljänneksi.
24.5. oli Oulaisissa näyttely, jossa kävimme esiintymässä. Otso sai kunnian aloittaa kehän valtaamisen. Se sai jälleen kunniapalkinnon ja täten ainoana pentuna sijoittui ROP-pennuksi. Minun sijoitukseni oli identtinen Jyväskylän KV näyttelyn kanssa. Emäntä esitti kolmannenkin koiran, erään nartun, josta myöhemmin lisää. Se sai ensimmäisen erinomaisen ja sijoittui luokkansa toiseksi. Emäntä oli niin yllättynyt tästä menestyksestä, että ennen paikalta lähtöä muisti vain mun vara-sertin ja ettei siitä saa mitään ruusukkeen lisäksi. Kempeleessä hän sitten muisti, että olihan se tuo ROP-pentu! - Siitä olisi saanut pokaalin tai vastaavaa. No seuraavassa näyttelyssä Otso osallistuukin jo kuulema junioriluokkaan, joka onkin sitten jo virallinen luokka.
Viikon päästä Oulaisten näyttelystä, pääsin treffeille. Samaisen nartun, jonka emäntä esitti Oulaisten näyttelyssä, kanssa. Ei se minua vielä mitenkään kiinnostanut tuolloin. Yritti se flirttailla mulle, mutta siltikään ei vielä mua sytyttänyt. Seuraavana maanantaina tapasimme jälleen. Tuolloin se kiinnosti mua jo enemmän, muttei vieläkään tarpeeksi. Hiukan mua häiritsi isukkini komentelut takapihalla. Tiistaina emäntä huomioi Otsoa enemmän tai ainakin minusta siltä tuntui. Illalla hän kuitenkin laittoi minut hihnaan ja menimme tien varteen. Hetken päästä siihen tuli auto, johon nousimme ja menimme rauhalliseen paikkaan. Kyllä, samainen Kiti-neiti oli myös siinä autossa. Nyt hän tuoksui tosi houkuttelevalta ja hetken epäröinnin jälkeen meillä oli niin sanotusti lempeä ilmassa. Torstaina tapasimme uudelleen samassa rauhallisessa paikassa ja lempeä oli edelleen ilmassa. Torstai-iltana ja perjantaina aamupäivästä kutsuin narttuani ulvomalla. Otso kyllä oli sitä mieltä, että olisi pitänyt olla hiljaa ja antaa hänen nukkua, Otson siis. Perjantaina emäntä selitti mulle, että noiden narttujen kanssa menee niin, että pari kertaa tavataan "niissä merkeissä" ja sitten odotellaan syntyykö pikku-Nalleja ja -Kitejä.
Nalle oli tosi herrasmies Kitin kanssa. Kyseli moneen kertaan, että onko nyt varmasti ok, jos... Ensimmäisellä kerralla Nalle vaati hiukan henkistä tukea multa, mutta toisella kerralla jo tiesi mitä tehdä. :-) Sitä kutsu-ulvontaa olisi kyllä kuunnellut pidempäänkin: se oli sellaista sievää matalaa tasaista "uuuuuuuuuu":ta - samanlaista kuin suden ulvonta.