Jälleen uusi tulokas

Hei,

Mie oon Manta. Olen ollut vasta kolme yötä täällä. Hieman minua ihmetyttää, että mihin äiskä ja sisarukset ovat hävinneet. Täällä on vain kaksi isoa poikaa ja toinen minun kokoinen hiljainen kaveri (peilikuva). Toinen niistä pojista on vanha ja viisaan oloinen, mukava kaveri ja toinen on vilkkaampi ja todella kiinnostunut minusta. Eilen me sen nuoremman, jota Mörriksi kutsutaan kanssa kilpailtiin siitä, kumpi huutaa kovempaa.

Juuri kotiin tullut.

Kun Nallen ja Mörrin kanssa tässä on nyt enempi päässyt treenaamaan niitä yhdessä, tulin siihen tulokseen, että Nallella alkaa ikä painamaan ja se alkaa auttamattomasti jäämään Mörrille hitaaksi. Siitä se sitten ajatus kolmannen ottamisesta lähti. Aluksi oli tarkoitus ottaa jälleen uros.

Vuoden alusta oli jälleen tuttuun kenneliin tulossa tällä kertaa vanhempien taustoista pääteltynä työkoiran energia tasoisia pentuja. Silloin en vielä ollut ajatellut tästä pentueesta sitä kolmatta tai siis neljättä ottavani, mutta satuin avaamaan suuni ajattelematta sen pidemmälle ja siitä lähti tämä pyörä pyörimään.

Nämä pennut tosiaan olivat erilaisia, kuin tuo pentue, josta Mörri on: Koko ajan liikkeessä kuka mihinkin suuntaan ja välillä ottivat muka yhteen pitäen omia puoliaan. Tässä pentueessa sukupuolijakauma oli neljä urosta ja kolme narttua. Kaikki urokset olivat jo varattuja eikä kukaan varaajista halunnut vaihtaa narttuun, joten harkitsimme itse sen nartun valintaa. Tulimme siihen päätelmään, että juoksut todennäköisesti ovat vain kahdesti vuodessa. Nalle ei tähän mennessä ole ulvonut kuin niiden narttujen, jotka on tiennyt saavansa astua, tärppipäivinä ja jos tuo Mörri tulee isäänsä, se ei tule silloin pahemmin juoksuaikana stressaamaan.

Koko lauma: vas. Nalle, oik. Mörri ja keskellä Manta.

Uusi tulokas

Moi!

Mää oon Mörri. Mulle kerrottiin, että musta tulee tolle Nallelle seuran pitäjä ja vetokaveri. Vaikea sitä oli aluksi uskoa, kun se vain murisi mulle pikkuisistakin asioista. Kun koitin nousta tarhojemme väliverkkoa vasten, se murahteli ihan tosissaan ja katsoin paremmaksi tunnustaa hänen ylemmyytensä.

Juuri tullut uuteen kotiin

Kun vain sitkeästi jatkoin tutustumistani, Nallekin lämpeni ajatukseen olemassa olostani. Leikkimään en tuota Nalle-setää ole saanut innostettua, mutta onneksi emäntä ja isäntä ovat jaksaneet mua leikittää ja käyttää leikkimässä toisten pentujen kanssa.

Hei taas!

Noin kuukausi Otson poismenon jälkeen Sami ehdotti uuden pennun hankkimista. Itse mietin, että onko aika vielä sopiva eli ollaanko me jo surtu tarpeeksi ja jaksammeko kouluttaa uutta tulokasta. Tiesin heinäkuussa Tulisalon kenneliin syntyneen malamuutin pentuja, joiden vanhemmat olivat itsellenikin ulkomuodoiltaan kuin luonteiltaankin miellyttäviä. Ehkä se oli kohtalon päätös jo silloin, kun tämän pentueen emä oli saanut jotain lääkettä, mikä oli viedä sen hengen ja kysäisin eräältä kaveriltani olisiko hänen koirastaan, jolla tiesin olevan näitä vain yhden kuukauden vanhemmat pennut, varaemoksi. No kuitenkin tämä malamuutti emä selviytyi kuin myös koko pentue.

Kysäisin vieläkö tästä pentueesta olisi vapaita ja että me voitaisiin antaa rakastava ja harrastava koti toiselle pojista (pentueessa oli vain 2 urosta ja 6 narttua). Siitä se sitten lähti valitsemisprosessi. Joka kerta, kun kävin tätä pentuetta katsomassa, ne enimmäkseen vain nukkuivat. :-D Tämä Mörri hurmasi minut avoimella ja positiivisella tuonteellaan: koko ajan touhotti menemään häntä heiluen ja kävi monta kertaa kerjäämässä selällään rapsutuksia.

Mörri vasemmalla ja veljensä oikealla.

Kun 20.9. toin Mörrin kotiin, ei Nalle oikein tuntunut ilahtuvan uudesta tulokkaasta. Toki se vielä kaipasi Otsoa ja olihan se ehtinyt tottua jälleen olemaan ainoa huomion saaja. Seuraavana päivänä kävin Nallen kanssa konekarhutestissä ja arvasin ihan oikein, että se olisi syöttänyt minut sille karhulle. Etenimme Nallen ehdoilla ja 7.10. uskaltauduimme käyttämään kumpaakin koiraa metsässä. Se meni todella hienosti.

Ensimmäinen metsäretki.

Mörri kasvoi ja kehittyi tohinalla ja kasvukäyrä meni lähes samalla tavalla kuin Nallellakin. Tuolloin arvelin siitä tulevan yhtä suuri, mutta kyllä tuo nyt näyttää siltä, että se jää aika lähelle ihannekorkeutta. Joulun alla kelit meni liukkaiksi ja pihamme oli kuin luistin rata. Mörri venäytti jalkansa ja se ontui viikon sykleissä lähes kolme viikkoa ja joulun pyhien alla käytimme sen samalla ortopedillä Oulussa, kuin Nallea keväällä. Ontumisen syyksi ei hän keksinyt muuta selitystä kuin kasvukivut ja määräsi viikon kipulääkekuurin. Kipulääkekuuri helpotti ja se ei enää ole sen jälkeen samoin ontunut.

Vuoden vaihteessa satoi luntakin sen verran, että pääsimme aloittamaan jälleen rekitreenit. Mörrikin on päässyt 5 kk:n ikäisestä lähtien pikku hiljaa opettelemaan vetotouhuja. Suunnat sillä meinaa vielä olla hakusessa, mutta todella lupaava vetokoiran alku se on.

10.3.2014