sunnuntai 27. toukokuuta 2007

27.5.2007

Vietimme päivän Keminmaan näyttelyssä. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja emäntä varmaan yritti laannuttaa jännitystään kävelyttämällä minua. Kehässä ilmeisesti meni hyvin, kun emäntä antoi kehuja ja käytiin me uudestaankin ja sain taas lisää kehuja. Sitten me odoteltiin. Odotellessa leikin muutamien koirien kanssa ja minua kävi rapsuttelemassa niin lapset kuin aikuisetkin ja muutamat puhuivat erilailla kuin mitä olen tottunut kuulemaan (ulkomaalaisia). Siinä aikamme odoteltuamme siirryimme jälleen kehään muiden pystykorvaisten ja alkukantaisten kanssa. Se ravaaminen oli kivaa, mutta seisoa en enää jaksanut. Käväsin minä varovasti haistamassa sellaista punaista ruusuketta, joka oli sellaisen metallijutun (pokaalin) päällä.

Tänään oli tosiaan hyvä näyttelypäivä. Nalle pärjäsi todella hyvin. Olin kyllä varautunut siniseen laatunauhaan, mutta nauhat olivat vaaleanpunainen ja punainen sekä sinivalkoinen. ROP/VSP-kehässä tuomari tuli kysymään, että kumman ruusukkeen haluaisin, joten puna-keltaisen valitsin. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti