tiistai 15. toukokuuta 2007

12.5.2007

Aamulla syönnin jälkeen emäntä harjasi minua vaikka oli harjannut jo toissa päivänä, torstaina. Väitti, että minussa on paljon irtokarvaa. Sen jälkeen hän kävi herättämässä isännän ja sanoi jotain lähtemisestä. Siinä hän sitten pohti vaatetustaan ja käveli edestakaisin. Sitten lähdettiin ja vielä tässäkin vaiheessa emäntä vaikutti hermostuneelta ja tarkisti, että kaikki tarpeellinen on mukana. Ajomatkan nukuin enimmäkseen.

Perillä oli samanlainen meininki kuin Kemijärvellä: paljon autoja, ihmisiä ja koiria. Oltiin Oulussa ja urheilukentällä. Ensimmäisenä tavattiin yksi velipojistani, joka oli kanssakilpailijani junioriluokassa. Veli ei ollut innostunut jälleen näkemisestä. Muihin pentu- ja juniorimalamuutteihin sain tutustua. Se pentu oli uros ja ne junnut oli narttuja. Vuoroamme odottelimme korkealla ja emäntä kuulosteli minun sen hetkistä mielialaani juoksuttamalla. Omaa arvosteluvuoroa odotellessa aloin leikkimään yhden kultaisennoutajan kanssa ja kesken leikin piti mennä taas ravaamaan ja seisomaan. Emäntä yritti juoksuttaa minut vesilammikosta, mutta minäpä hyppäsin sen yli, koska niin emäntäkin teki.

Kehässä.
Arvosteltavana.
Kun malamuuttien arvostelut olivat ohi, lähdimme autoon. Isäntäväki kävi kaupassa ja sen jälkeen ajoimme kerrostalon pihaan ja kävimme emännän siskon luona. Se oli kiva paikka, kun siellä oli sämpylän puolikas valmiina pöydällä minua odottamassa. Kahvipöydästä en mitään saanut, vaikka odotin nätisti. No söin puruluun kyläilyn aikana. Kotimatkan ja illalla kotona uni maittoi...

Näyttelytulos oli odotettu ja arvostelu on luettavissa Näyttelytulokset-sivulla. Nallen esiintymiseen Oulussa olen tyytyväinen. Se ravasi ja seisoi hyvin ja mittauskaan ei ollut ongelma. Tällä kertaa Nalle ei edes yrittänyt murista toisille, vaikka sille muristiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti