keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

5.3.2008

Kevät tulee vaikka talvi ei vielä edes kunnolla ole tullutkaan. Tai on täällä lunta ollut vuoden vaihteen jälkeen ja tänä aamuna taas vaihteeksi pakkasta -20°. Vetämässä ollaan Otson kanssa käyty yhdessä ja erikseen. Ja painittukin on.


Vedettävänäni on ollut potkuri, hiihtäjä, ahkio ja tässä eräänä päivänä auton rengas. Eräänä iltana menimme emännän kanssa potkurilla jäälle. Rannassa huomasin jäällä jotain erikoista. Se oli musta ja pelottavan näköinen, joten päätin haukahdella sille varoitukseksi. Se ei mun varoituksista piitannut vaan pysyi paikallaan. Emäntä hoputti ja kannusti ja kun päästiin sen pelottavan mustan viereen kävimme emännän kanssa sitä tutkimassa. Se oli moottorikelkka. Sitten jatkoimme matkaa. Takaisin tullessa se musta kelkka oli edelleen paikallaan, mutta näytti erilaiselta, joten pysähdyin ja haukahtelin jälleen. Emäntä nauroi minulle ja sanoi hassuksi.

Viime sunnuntaina ihmettelin, kun emäntä pakkasi sekä näyttely- että metsävarusteet sekä isäntä pakkasi repun. Ensin ajoimme Rovaniemelle jonkin hallin viereen. Siellä oli paljon ihmisiä ja koiria. Siellä oli Match Show. Ensin kehään menin minä parina musta labradorinnoutaja. Sain punaisen nauhan. Seuraavaksi meni toiseen kehään Otso. Sen parina oli luultavasti portugalinvesikoira. Otsokin sai punaisen nauhan. Pentuja oli vähemmän kuin aikuisia, joten Otso meni meistä ensin ryhmäkehään sijoittuen toiseksi. Siinä odotellessa välillä käytiin ulkona ja välillä murisin muille murisijoille. Yritin minä leikkiäkin Otson kanssa, mutta sitä meille ei sallittu. Odottelua oli kestänyt sen verran, että esiintymisintoni oli laantunut ryhmäkehän alkaessa. Enemmän minua kiinnosti Otso ja isäntä, mutta silti minut valittiin joukon parhaimmaksi. Siitä jatkoin suoraan Best In Show-kisaan. Tässä vaiheessa en enää jaksanut kuunnella muiden murinoita vastaamatta niihin. Emäntä kyllä kielsi... Käytöksestäni huolimatta sijoituin toiseksi.

Otso esiintyi erinomaisesti vaikka oli kehässä vasta toista kertaa. Seisoi ja ravasi nätisti. Ainoastaan hampaiden näyttämistä pitää vielä harjoitella. Onneksi Nallekin esiintyi parikehässä toivotulla tavalla, koska Otso oli kuulema katsonut jälleen tarkasti kehän reunalla. :-) Ennen kehän alkua Otso tutustui kilpakumppaniinsa ja tutki, että onko sillä kaverilla silmiä karvojen alla ollenkaan. :-D Kuvat eivät onnistuneet, koska vanhan kasvihuoneen maapohja pölisi ja kuvista tuli epäselviä.

Mätsärin päätyttyä ajoimme metsään. Isäntäväki vaihtoi vaatteita ja meillekin puettiin huomiopannat ja -liivit. Me odotellessamme juostiin Otson kanssa kilpaa tietä edestakaisin. Kun emäntä ja isäntä saivat sukset jalkaan menimme metsään ja nuotion teon ajan kiertelimme ja tutkimme ympäristöä Otson kanssa. Kun nuotio oli sytytetty, me asetuimme lepäämään. Jonkin ajan päästä palasimme autolle ja tulimme kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti