Hei taas!

Tällä kertaa annan poikkeuksellisesti emännän kertoa tämän kevään tapahtumasta.

Hei minunkin puolestani!

Tämä kertomus alkaa 2.2.2013 Olin lähdössä aamunavetan jälkeen kauppaan, koska jääkaappi oli tyhjä ja lähtiessä annoin tapani mukaan koirille poron luut. Koirat innostuivat luut nähdessään ja Nallekin, kuten sillä on tapana, hyppäsi tarhansa ovea vasten. Tässä vaiheessa auto peitti näkyvyyden, joten en tarkasti tiedä mitä tapahtui, mutta Nalle alkoi parkumaan. Nalle oli maannut tarhansa oven takana samalla jäädyttäen sen ja luulen, että sillä lipsahti takajalat hypyn yhteydessä ja se venäytti itsensä.

Annoin poikkeuksellisesti luun ensin Otsolle ja sitten menin Nallen tarhaan tutkimaan mihin sitä sattui. Se seisoi kaikilla neljällä jalalla ja vain huusi. Ensin rauhoittelin sitä, kunnes hiljeni ja sitten kokeilin ja tarkistin etutassut, että kaikki kynnet on tallella ja käpälät ehyet. Tuon tarkistuksen yhteydessä olin paikallistavinani aristusta oikeassa etujalassa. No annoin Nallellekin luun ja lähdin sinne kauppaan, koska oli pakko.

Palasin kauppareissulta n. tunnin päästä. Nalle seisoi koskemattoman luun vieressä ja läähätti. Tiesin heti, ettei kaikki ole nyt kunnossa, koska normaalisti ahneella koiralla on tuore luu koskemattomana. Menin sisälle ja tarkkailin hetken ikkunasta tilannetta. Nalle kiersi koppiansa ympäri ja kun se yritti asettua makuulle luun kimppuun, se vingahti ja jälleen kiersi koppiansa. No ei auttanut muu kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille. - Olihan tietysti lauantai.

Lähdimme samantien vastaanotolle ja mennessä ilmoitin tilalle, että saatan tulla hieman myöhässä, koska käytän koiraa Tervolassa lekurissa. Autoon noustessa Nallea piti hieman auttaa takapäätä nostamalla ja samalla se hieman vingahti ja samoin se vingahti aina, kun auto hypähti. Autosta pois se tuli omin avuin, eikä päästänyt ääntäkään. Vastaanoton pihassa ravautin sitä, mutta se ei ontunut. Harmikseni minulla ei ollut makupaloja matkassa, joten en saanut sitä houkuteltua istumaan enkä makuulle. No lääkäri tutki sen painelemalla ja kipupiste löytyi oikean lonkan päältä. Hoidoksi saatiin kolmen päivän kipulääkekuuri ja lepoa. Töihin lähtiessä annoin koirille ruuat ja Nallekin alkoi syömään ja töistä palattuani oli luukin jo kelvannut.

Annoin Nallen levätä kaksi viikkoa, jonka jälkeen aloitin liikkumisen sen kanssa kevyesti ja parin viikon jälkeen vaadin siltä jo vetämistä. Kaikki tuntui menevän jälleen hyvin. Pääsiäisenä olimme Muoniossa ja vedätimme koirilla todella paljon: kahtena päivänä reellä, jolloin kumpanakaan päivänä Otsolla ei oikein ollut vetohaluja, joten Nalle veti käytännössä yksin. Parina päivänä menimme koirien kanssa suksilla ja välilauantai oli Nallella lepopäivä. Otso silloin oli isäntänsä kanssa vetämässä ahkiota. Maanantai iltana ajelin koirien kanssa kotia ja Nalle alkoi kitistä loppumatkasta. Arvelin sen vain kitisevän nälkäänsä, enkä kiinnittänyt siihen sen tarkempaa huomiota.

Tiistai aamuna töihin lähtiessä käväsin moikkaamassa koiria ja viemässä niille vettä. Nalle noustessaan makuulta vingahti jälleen, mutta makupalat kelpasivat. Töistä tultuani kävin jälleen moikkaamassa koiria ja jälleen Nalle vingahti makuulta noustessaan. Otin sen sisälle, jotta pystyin tarkkailemaan sitä tarkemmin. Sillä näytti sattuvan istuutuminen, makuulle meno ja ylös nouseminen. Painelin kevyesti lonkkien päältä ja jälleen se kipupiste oli siinä oikean lonkan päällä. Varasin sille sitten ajan Ouluun eläinlääkäriasema Otukseen ortopedi Esa Soppelalle ja samalla varattiin röntgenkin.

Keskiviikkona en muista enää mihin aikaan päivästä se oli, mutta Nalle jälleen yritti hypätä tarhan ovea vasten, mutta ulvahti ennen kuin edes ehti hypätä. Taisi olla jälleen päivä ja olin kauppaan menossa. No annoin saman tien sille kipulääkettä ohjeen mukaisen annoksen. Illalla sillä näytti edelleen olevan tuskaa istuutua saati mennä makuulle, joten jälleen soitto päivystävälle eläinlääkärille, joka oli tällä kertaa Torniossa. Eläinlääkäri tarkisti, että kipulääkettä pystyi antamaan vielä toisen annoksen ja suositteli olemaan omaan eläinlääkäriin yhteydessä seuraavana päivänä. Annoin Nallen nukkua sisällä yön, jotta pystyn tarkkailemaan sitä. Kyllä minä itkin itseni uneen peläten, että joudun maanantaina tekemään sen vaikean lopullisen päätöksen.

Torstaina jälleen kipulääke oli näyttänyt helpottavan Nallen oloa ja se ei enää valittanut istuutuessaan ja makuulle mennessä silti pidin sitä sisällä liikkumisen minimoimiseksi. Jälleen meni päivä ja ilta itkiessä... Keskiviikosta saakka ruoan annoin sille kevythäkkiin, jottei se pysty hyppimään, kuten sillä on tapana tanssahdella ruokakupin nähdessään ja sinne minä sen telkesin silloinkin, kun Otson kanssa lenkille lähdin. Aluksi pidin sitä kevythäkkiä terassilla, koska Nalle ei tuntunut viihtyvän sisällä, mutta silloinhan se ulvoi meidän perään ainakin sen puolituntia. Sitten hoksasin kokeilla viedä sen kevythäkin apukeittiöön ja sieltä ikkunan auki ja välioven kiinni, niin johan se ei niin ottanut koville Nallella.

Maanantai koitti ja aamutuimaan kävin Otson kanssa hiihtolenkillä kuun valossa. Aika sinne Ouluun oli vasta klo 11. Kumma kyllä oloni oli rauhallinen. - Olinhan jo monta päivää itkenyt ja murehtinut etukäteen, että jos se vika on rangassa tai lonkkanivelessä, niin olisi viisainta päästää Nalle autuaammille rekiurille. Edelleen tuo ajatus saa vedet silmiini. Monet kaverit olivat yrittäneet minua rauhoitella ja lohdutella, että saattaahan se olla vain pehmytkudosvauriokin, mitä toki itsekin toivoin. Eli siis toivoin parasta ja pelkäsin pahinta.

No tutkimus aloitettiin jälleen ravauttamisella, mutta edelleenkään ei ontunut. Sitten siirryimme vastaanottohuoneeseen, jossa kerroin alusta alkaen miten kaikki tapahtui helmikuun alussa sekä mitkä olivat oireet ja miten ne oireet olivat nyt uusiutuneet. Tämän jälkeen Esa Soppela teki painelututkimuksen, mutta kipuilua ei näkynyt. Sen jälkeen hän teki päätöksen kuvaamisesta, jotta saadaan suljettua murtumat pois. Nallelta kuvattiin lonkka, polvet ja lanneranka. Alla lonkka- ja polvikuvat.

Lonkkakuva

Oikea polvi 

Vasen polvi

Kuvauksen jälkeen sain kuulla, että lonkka on edelleen priimaa ja polvissakaan ei näy minkäänlaista iänkään tuomaa kulumista. Tämän kuultuani silmiini meinasi herahtaa onnen kyyneleet, mutta sain pidettyä ne kuitenkin sisälläni. :-) Täten Nallen tutkimusdiagnoosina oli pehmytkudosvamma ja nimen omaan sidekudosvamma, jotka parantuvat todella hitaasti. Mukaan tulleessa laskussa luki mm. "... pidetään 3 viikon lepo. Sen jälkeen paranemisen täytyy tapahtua kevyessä liikunnassa 6 viikon aikana (kävely ja ravi), jotta arpeutumisen sidekudossäikeet järjestyvät rasituksen suuntaisesti." Eli lepoa piti olla vielä kaksi viikkoa tämän jälkeen. Lisäksi mieltäni lämmitti Soppelan kommentti: "Se on todella upea koira." Nalle jäi heräilemään äitini seurassa, kun menin maksamaan, mutta ei aikaakaan, kun se hoiperteli luokseni tiskille tyyliin "älä jätä". :'-)

Kuluva viikkohan se oli se vaikein, kun Otsokin oli kotona ja sillä piti pitää kuntoa yllä, koska Sami oli lähdössä sen kanssa vaeltamaan seuraavaksi viikoksi. Eräänä päivänä Nalle oli minun ja Otson lenkin aikana repinyt itsensä kevythäkin oviverkosta läpi. Kolmantena viikkona Nallea ihan selvästi alkoi jo masentaa pelkkä jouten olo, joten lauantaina käytin sen 1 km:n kävelyllä ja samoin sunnuntaikin. Kolmannesta päivästä eteen päin se jo sitten vaati lenkille pääsyä.

Kahdella ensimmäisellä kuntoutusviikkolla kävimme vain kävellen 1-4 km:n lenkkejä. kahtena seuraavana kävimme joka toinen päivä kävellen ja joka toinen päivä ravilenkillä. Koska itse en jaksa juosta niin nopeasti, että Nalle ravaisi, ainakaan kovin pitkiä matkoja, käytin sitä pyörällä. Laitoin sen ketjupannasta kiinni flexiin ja flexin vetovyöhön. Nalle ei ketjupannalla vedä, vaikka kyllähän sillä ensimmäisillä ravilenkeillä olisi haluttanut mennä lujempaakin, mutten antanut. Seuraavien viikkojen aikana ollaan käyty pelkästään ravilenkeillä matkaa pidentäen 6,5 km:iin

Toukokuun helteillä koirilla oli lepotauko, koska eivät ehtineet vähentämään yhtään turkkiaan, mutta heti ilman viiletessä n. + 10°C on käyty lenkillä. Niiden kuuden viikon jälkeen olen antanut Nallenkin laukata, jos siitä siltä tuntuu. Haastavinta on vain yrittää pysyä itse pyörällä vauhdissa mukana. :-D Valjaita en ole aikonut Nallelle pukea kuin vasta loppukesästä tai alkusyksystä. Antaa sen kuntoutua rauhassa ja toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta jäljellä. <3